Oskar Kirmes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karl Oskar Kirmes (s. 19. joulukuuta 1995 Reykjavík, Islanti) on suomalainen telinevoimistelija, joka edustaa Espoon Telinetaitureita. Häntä valmentaa hänen isänsä Mati Kirmes.[1][2][3]

Kirmes aloitti voimistelun kuusivuotiaana vuonna 2000 Ruotsissa äitinsä ohjaamassa voimistelukerhossa.[4] Hän on edustanut Suomea vuodesta 2013, mitä ennen hän kuului vuodet 2007–2013 Ruotsin maajoukkueeseen.[3]

Vuonna 2012 Kirmes voitti moniottelussa SM-pronssia. Vuonna 2013 hän voitti moniottelun, permannon, nojapuiden ja rekin Suomen mestaruudet ja renkailta pronssia.[5] Hän osallistui myös MM-kisoihin ollen moniotelussa 32:s.[3] Vuonna 2014 Kirmes voitti Pohjoismaiden mestaruudet permannolla, renkailla, nojapuilla ja joukkuekilpailussa ja kilpaili samana vuonna sekä MM- että EM-kilpailuissa. Hän saavutti kaudella myös rekin SM-hopeaa ja pronssia renkailta ja nojapuilta.[3] Vuoden 2015 EM-kilpailuissa Kirmes oli permannolla yhdeksäs ja ylsi kuusiottelun loppukilpailuun[6].

Huhtikuussa 2015 Kirmes ylsi ensimmäisen kerran urallaan maailmancupin palkintokorokkeelle, kun hän voitti hopeaa Ljubljanan permantokilpailussa pistein 14,725.[7]

Huhtikuussa 2016 Kirmes voimisteli kuusiottelussa Rion olympiakarsinnoissa ennätyspisteensä 84,999. Tulos varmisti Suomelle ensimmäisen miestelinevoimistelun olympiapaikan 44 vuoteen.[8][9] EM-kilpailuissa 2016 Kirmes sijoittui permannolla 14:nneksi.[10]

Kirmeksen virolainen isä on edustanut voimistelussa Neuvostoliittoa ja äiti Lina Ruotsia. Myös hänen nuorempi veljensä Robert on voimistelija.[2] Perhe muutti Suomeen Ruotsista vuonna 2008 ja Kirmes sai Suomen edustusoikeuden vuonna 2013.[1] Kirmes valmistui ylioppilaaksi keväällä 2015.[3]

  1. a b Voimistelu: Oskar Kirmes Rio de Janeiro 206: Suomen joukkue. Suomen Olympiakomitea. Arkistoitu 10.6.2016. Viitattu 26.6.2016.
  2. a b Kirmes, Oskar Kansainvälinen voimisteluliitto FIG. Viitattu 26.1.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. a b c d e Oskar Kirmes Voimistelu.fi. Suomen Voimisteluliitto. Viitattu 26.1.2016.
  4. http://yle.fi/urheilu/3-9046849
  5. Moniotteluissa uudet mestarit Yle Urheilu. 11.5.2013. Viitattu 26.1.2016.
  6. http://www.hs.fi/urheilu/a1429156464006
  7. Parkkinen, Jaakko: Suomeen harvinainen maailmancupin hopeasija Yle Urheilu. 4.4.2015. Viitattu 26.1.2016.
  8. http://yle.fi/urheilu/suomen_44_vuoden_odotus_paattyi_-_kirmes_voimisteli_olympiapaikan/8817414
  9. http://yle.fi/urheilu/3-8793165
  10. http://yle.fi/urheilu/3-8906744

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]